Olen herännyt tajuamaan pari asiaa. Ei nää oikeasti isänpäivään liity, mutta menköön nyt tuolla otsikolla.

Kävin menneellä viikolla yhtenä iltana, tai no pikemminkin yöllä, hakemassa mieheni lentokentältä, kun hän palasi työmatkalta kotiin. Siinä istuessani autossa parkkipaikalla ja kuunnellessani Suomi-poppia silmiini osui vastapäätä olleessa bussipysäkillä iso valomainos. Siinä mainostettiin jotain firmaa. En nähnyt kunnolla nimeä, mutta kuvassa oli nainen pöydän ääressä. Pöydällä oli läppäri ja nainen piti huolitelluissa käsissään kahvikuppia.

Naisen takana istui kaksi miestä, puvut päällä. Heillä oli myös edessään läppärit. Koko joukon takana seisoi kolmas pukumies ja hänen takanaan oli koko huoneen kokoinen lasiseinä. Joukko oli jossain isossa kaupungissa esim. NYC, ja ikkunan takaa avautui näkymä muihin pilvenpiirtääjiin, isoon kaupunkiin. Pilvenpiirtäjien kohdilla oli numeroita, jotka ilmeisesti tarkoittivat kasvua. Kaikki olivat yhtä onnellisen ja menestyvän näköisiä.

Aloin miettimään, että mikäköhän firma toi on? Pitäiskö hakea sinne töihin? Kunnes melkein samantien iski kuvotus ja hirveä epätoivo. Se päivä oli siihen asti mennyt hyvin.

Ajattelin, että voi vittu mitä paskaa. Siinä taas hymyillään ja näytetään ulospäin, että me ollaan tosi jees, mutta oikeasti varmaan kaikkia (tai suurinta osaa) senkin firman työntekijöitä vaivaa kauhea stressi. Pakko näyttää koko ajan kaikikille, miten mä on hyvä! Pakko näyttää miten mä pystyn tähän! Pakko näyttää miten mä saan tulosta aikaiseksi! Ei sillä mitään väliä, vaikka toimistossa tulee istuttua iltamyöhään asti ja koko elämä valuu ohitse. Pian huomaatkin, että puoliso lähti ja lapset ovat teini-ikäisiä. Minne ne taaperot hävisi? Ja mitä jäi käteen? Kun vaihdat työpaikkaa tai kuolet kukaan ei sua muista! Ehkä saat kukkavihon haudallesi, that's it! Kannattiko?

Tämä oli todella silmiä avaava kokomus. Haluan pois tästä oravanpyörästä! Haluan tehdä lyhennettyä työpäivää, haluan aikaa itselleni ja perheelleni! Haluan tehdä työtä, johon mulla kutsumus. Haluan tehdä töitä, jossa saan oikeasti jotain järkevää aikaiseksi. Haluan tehdä duunia, josta tulee hyvä olo ja jonne haluan mennä joka päivä.

Kun vain tietäisi mitä se on. Jotain kutinaa mulla on, mutta täytyy nyt enemmän alkaa kuunella itseään.

Siitä isänpäivästä vielä. Se meni loistavasti! Ruoka ja kakku oli hyvää ja lahjat erittäin mieluisia :)